keskiviikko 24. joulukuuta 2008

joulukuun kahdeskymmenesneljäs

On jouluyö sen hiljaisuutta yksin kuuntelen.. 
Ensimmäinen joulu, ilman miestä 18 vuoteen. Haikeaksi vetää mitä hiljaisemmaksi yö muuttuu. En itke, lupasin sen itselleni. Silti silmät kostuu ajatuksen voimalla. 
Jouluaatto, lapsuuden ainoa oikea joulu. Odotus. Lahjat. Riemu. Silmissä onnellisuuden kiilto. Silti ilmassa haikeutta, kaipausta, silti rakkautta.

Meillä on upeat lapset <3 ilman heitä en olisi jaksanut viedä tätäkään päivää kunnialla päätökseen. Kasvaakohan heistä kunnon aikuisia? toivottavasti olen sen näkemässä. 

Olen vahva, olen rohkea. jaksan viedä tämänkin juhlapyhän läpi yksin. En ole katkera, ei siihen ole syytä. Olen vaan ikävissäni sillä, haluaisin käpertyä rakkauteni kylkeen ja nukahtaa siihen turvallisuuden tunteeseen jonka hän läsnä olollaan tuo. 

Pakkasyö on, ja leiskuen pohja loimuja viskoo. Kansa kartanon hiljaisen yösydän untaan kiskoo. Ääneti kuu käy kulkuaan, puissa lunta on valkeanaan, kattojen päällä on lunta. Tonttu ei vaan saa unta.

Aivot narikkaan ja ajatteleminen seis! Kirja, tuo pelastava enkeli tähän jouluyöhön.. 

 Joulurauhaa! siunaa ittes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti