keskiviikko 27. toukokuuta 2009

toukokuun kaheskymmenesseittämäs


270509

Virtuaalikakkua- ja skumppaa.. Tänään on Tanjan syntymäpäivä!

Huomenna on viimein se päivä jota on seitsämättä viikkoa odotettu. Oma rakkaani tuleepi viimein palvelusvapaalle. Talvi on muuttunut kevään kautta kesäksi, lumet nurmikoksi ja talitiaisten sirkutus käen kukunnaksi. Oloa voisi kuvailla väsyneeksi mutta onnelliseks Cool
töissä on vipinää enemmän kun riittävästi. Eikä meinaa sisälle iltaisin joutaa kun pihalla on niin paljon tekemistä!
Jännitysmomentteja tällä loma välillä on antanut mm. poikalapsen ja koiran törmääminen kyykäärmeeseen tuossa pihalla, onneksi vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, mutta harmiksi kärmes pääsi kyllä luikertelemaan piiloon.
Mie olen aloittanut aamuin varhain.. viimestään puol kuus olen pinkassu lenkkitossut jalassa koiran kanssa lenkille.. siinä matkalla sitä on nähnyt peltoja kylvettävän ja nyt jo näyttäävät oraalle nousevan. Tien posken ojan kurnutus paljasti sammakko pariskunnan puuhat. Kutupallot ovat nyt jo hajonneet ja lammikko on mustanaan nuijapäitä ja voi sitä mekkalaa mitä metsien ja peltojen linnut pitävät auringon noustessa.. kevään lapsena sitä saa valtavasti energiaa heräävästä luonnosta ja sen monimuotoisesta muokkautumisesta säiden mukaan Hymymiuta ei sais ikinä kaupunkiin asumaan.

Voisipa sitä nyt sanoa ajan kuluneen nopeaankin, sillä huomenna se muuten tulee päivälleen 15-vuotta siitä kun tähän maanpäälliseen paratiisiin astuttiin ja ihan vielä papin eessä Pusu joten eiköhän sitä huomisiltana joutune skumppapullon avaamaan ja moista tapahtumaan vähän juhlistamaan.. Voisihan tämä viimeinen vuorokausikin mennä kuin siivillä ja tuleva viikko sais olla rakkautta ja rauhaa pullollaan.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

toukokuun kuuves

060509 21:02
Keskiviikko. 
Alkava kesä meni jonnekkin puskan taakse piiloon. Aamuisin viiden aikaan kun oon lenkille lähtenyt lämmintä on ollu vaan muutama aste, mutta silti kevät etenee kesäksi tasaisen varmasti  Smiley yks aamu pitkin peltoa aamu-uinnille kohti isoa ojaa taapersi sorsa pari, koiras keekoili komeassa sinisessä hupussa morsiamensa perästä. Pellotkin ovat saaneet ruskean huntunsa ja "kevään tuoksu" on paikoin huumaava  Tongue maalla asumisen riemua, kuten myös sekin että vielä se käkikin kukkuu karjalan kunnailla! Cool

Mie koetan luotsia tätä lapsilaumaani kohti toukokuun loppua kaikilla taidoillani. Kuusi viikkoa tuntuu kohtuu pitkälle lomavälille, mutta minkäs teet. Töissä varma lähestyvän kesänmerkki on mökkiläiset. Mökkiä aletaan remontoida ja maalata, sisältä ja ulkoa.. pihaa laitetaan, kalusteita ja terasseja öljytään ja puhutaan säästä Cheesy Hiljaisen talvikauden jälkeen tuo on yhtä positiivista kun auringonpaiste! 

mutta nyt eikun unta päin ja 0455 herätys jälleen.. onneksi huomenna on jo torstai!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

huhtikuun kaheskymmeneskuuves

26.04.09 15:48

Sunnuntai.
Aurinko hellii ihmislapsiaan tänään pilvettömältä taivaalta.s020.gif  Tänä viikonloppuna on täällä susrajallakin lämmintä. Lumet katoavat silmissä paljastaen altaan kevääseen heräävän luonnon. Pellot ovat jo mustuneet rinnepaikoista ja västäräkki tuli tänään lenkkipolulla vastaan. 
Kevään ekat pyykitkin on ripustettu ulos kuivamaan, oi ihana kevät! 

Mikäs tässä on istuskella kesäkuntoon pestyllä kuistilla, juoda päiväkahvia ja kuunnella läppärin kautta Nightwishiä.. (ja kauhistella miten likaiset on kuistin ikkunat, mutta niiden peseminen jää toiseen viikonloppuun). Smiley

Ihmistä pitää näköjään välillä ravistella oikein kunnolla että elämän palikat loksahtavat taas paikalleen ja arvot menevät oikeaan järjestykseen. 
Mikään ei tee yhtä onnelliseksi kuin se että rakastaa ja tulee rakastetuksi ja että on terve! Jos perhe ja koti on ”hyvässä hapessa” niin ei välimatkakaan tilapäisesti merkitse mitään. Mitähän mie oon elämässäni oikein tehnyt että miuta on siunattu tuollasella miehellä <3, lapsilla ja tällä kodilla p020.gif

Elämä on ihana asia, nauttikaa siitä ja toisistanne! Cool

lauantai 18. huhtikuuta 2009

huhtikuun kaheksastoista


Elämä on heleppoo ku heinän teko helemikuussa..niinku vaan polttelis jäitä ja koettas bensalla sammuttaa..
suojuoksu, umpihangessa kahlaamista, tervanjuontia.. paistaako vielä aurinko jonain päivänä.. jää nähtäväksi.. on vaan katseltava taivaalle ja odottaa ihmettä.
Getaway, runaway, fly away
Lead me astray to dreamer's hideaway
I cannot cry 'cause the shoulder cries more
I cannot die, I, a whore for the cold world
Forgive me
I have but two faces
One for the world
One for God
Save me
I cannot cry 'cause the shoulder cries more
I cannot die, I, a whore for the cold world

My home was there 'n then
Those meadows of heaven
Adventure-filled days
One with every smiling face

Please, no more words
Thoughts from a severed head
No more praise
Tell me once my heart goes right
Nightwish -The Poet And The Pendulum

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

maaliskuun kaheskymmenestoinen

220309

Sunnuntai. Ihana aurinkoinen kevätpäivä takana.. Cool Vaikka illalla tuli taas vähän myöhempään parannettua maailmaa ja leikattua muutama seitinohkonen siivu Larseniakin, ponkasin sängystä ylös ennen yhdeksää.. lenkkivermeet ylle ja lenkkipolulle. 
Aurinko hehkui pilvettömällä taivaalla ja pikkulintujen kevätkonsertti tuntui miltei melulle pellon laidassa. Pälvi paikkoja ei vielä löytynyt, mutta paju näytti ulkoiluttavan jo kissojaan. 
Tällä yhdellä vapaapäivällä olisi taas jaksettava seuraavat viisi työpäivää. Eilen oli vielä töipäivä ja töitten jälkeen siivosin, pesin pyykkiä, lämmitin uunia, laitoin ruokaa ja vielä lauantain johdosta nakkasin kiukaaseen koivuklapeja ja saunoa rumpsautettiin lasten kanssa Smiley ei siis ihme että siideri ja konjakki siivut maistuivat Wink

Tänään mie olin mahottoman reipas kun pesin auton..mahtaa se äijä pullistella ylpeydellään, sillä tunnustettakoon että olen siinä vähän laiska..musta auto lienee tarkoitettu ahkerammille..mie pesen sen sitten kun sillä ei enää ilkee ajaa Grin loistavaa naisten logiikkaa eikö?

Mie olen vaihteeksi lukenut fanituksen kohteeni Jouni Hynysen sormista lähtenyttä tekstiä ja miusta hän kirjoittaa varsin totuuden mukaisesti elämästä, joten suosittelen kaikkia tutustumaan kirjalliseen tuotokseen ”Rakkaudella, Hynynen”. Jos kaikki miehet osaisivat purkaa ajatuksensa sanoiksi yhtä hyvin ja ymmärrettävästi niin väitän että avioerojen määrä Suomen maassa romahtaisi todella Cheesy

Ja sitten vähän purpatusta, josta olen kuullut pikkulintujenkin laulelevan..

onse niin mahottoman noloa tunnustaa vaikkapa tekstiviestissa että ”oi, rakkaani miula on darraa, en jaksa jutella ja viihdyttää sinua, kun mieluummin pötköttäisin kainalossasi salmiakkia ja suolapähkinöitä syöden <3” kun olla puhelimessa hiljaa ja todeta välillä että ”väsyttää vaan hmmm" tai mikä vielä pahempaa olla pitämättä sitä yhteyttä ollenkaan, mikään tee niin kipeää kun hiljaisuus!

huomaatteko siis miten helpolla sen vaimon voisi pitää tyytyväisenä, kun tuollaisen viestin saatuaan se olisi niin täynnä rakkautta että pupillit alkas sydäminä vilkkua.  Wink

Jos on sinne turvaamaan lähetty niin sitten on vaan jaksettava ja pystyttävä pitämään sitä yhteyttä kotiin, tavalla tai toisella. On oltava sitä puhuttavaa ja sanottavaa! Ei sitä meillä kotona olevillakaan ole mahdollisuutta tuumata että ”en jaksa, en pysty, en keksi” on vaan jaksettava ja pystyttävä.. tai arki ei rullaa ja elo muuttuu hankalaksi.

muuutta nyt menee taas ihan niin syvälliseksi saivarteluksi etten enää itekkä tajua, joten päätän jaadajaadan tältä erää tähän ja lähten unille, oma rakas äijäin laitto just viestiä et tulloo miun unniin   hyvä, miula onkin sitä jo niiiiin kova ikävä Kiss rakastan rakastan rakastan .. 

0600 sitten reippaana aamulenkille!

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

maaliskuun viijestoista

15.3.09 21:10

Sunnuntai! Tänään tuoksui ulkona ihan selvästi keväälle, kunpa aurinko olisi paistanut vähän reilummin sieltä pilven takaa, mutta sekin pieni pilkahdus toi kyllä positiivisia säteitä miun sisimpään.. Ihanaa kohta lumet katoaa ja luonto taas herää uuteen kasvukauteen.

Palvelusvapaasta toivuttu ja satulatuolissakin pystyi jo perjantaina istumaan Wink.. olisi se rankkaa jos lomat kestäisi kaksi viikkoa.. Kyllä tämän loman fiiliksillä  jaksaa tulevan nelisen viikkoa helposti..ja sittenhän on jo pääsiäinen, munineen päivineen..

Kevään ensirippeet saakin aikaansa sitten miunlaisessakin naisimmeisessä kaikkea hassua..mm. sen että on ihan pakko ostaa muutama pussi yrttien siemeniä ja säkki multaa.. vaikka niinhän siinä taas käy, että kyllä ne siemenet mullassa itää ja hennoiksi taimiksi varttuvat, mutta sitten ne taimet vaan kuolla kupsahtavat ja kaupan hevi-tiskiltä ostoskoriin lähtee ruukkuyrttejä, jotka istutan multaan siinä toivossa että jatkaisivat elämäänsä. Töissä on pakko hypistellä kukkasipulipusseja ja innolla kurkkia Multasormen puolelle, että minkä värisiä ruukkuja siellä tänä sesonkina on myynnissä. Kasvihuoneen paikkaakin on tullut tuossa lunta kolatessa mietittyä, eikä perennojen ostoslistaa tarvinne tässä yhteydessä edes mainita.. sormet syyhyää jo pihatöihin..sulakaas lumet äkkiä pois.

Ensi kesänä on lämmintä ainakin yhdellä lomaviikolla, sillä meinaan lentää Rodoksen auringon alle heinäkuussa..toivottavasti se äijä saa lomaa samaan aikaan, ettei tarvii ihan yksin rannalla pötkötellä..  Cool

Huomenna töihin uutta viikkoa aloittamaan..mitä se sitten mukanaan tuokaan..  Roll Eyes

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

maaliskuun eka

Maaliskuun ensimmäinen.

Kevät tulkoon.. ja pah taivas antaa vaan lunta..eihän sitä nyt enää tarvittaisi. Pikemminkin niitä lämmittäviä auringon säteitä sulattamaan nämä entisetkin. Olokin on vähän niin kuin ”six-feet-under” kiitos lomautuksen  ehkä täältä hankien keskeltä päästään taas kiinni tavalliseen elämään.. ja koetan googlettaa sitä kadonnutta työmotivaatiota, jos se vaikka joku päivä tulisikin vastaan ”sivua ei voida näyttää” sijasta.

Ensimmäinen viikko töitä paskittu sitten lomautusten. Ja arvatkaapas huviksenne mitä mie sen viikon tein? Siivosin, siivosin , siivosin.. Varastossa oli purkamattomia kuormia..hyllyt oli kun pommin jäljiltä tai huusivat tyhjyyttä. Hoh-hoijaa..jonkunlainen komento pitäs saaha niile äijillekki. Vihdoin ja viimein pääsen laittamaan liittoon päivärahahakemustakin, meidän henkilöstöhallinnolla kestikin seitsämän viikkoa palkkatodistuksen kirjoittaminen! Upeaa toimintaa!!  ehkä sieltä joku kaunis päivä vielä rahaa tilille sitten tulee..

Noh..vieläkun kaks töipäivää jotenkin jaksaisin suossa rämpiä,  niin johan taas viikon saisin lomailla ja mikä parasta;

Ensi keskiviikko on SE mitä on taas odotettu kun kuuta nousevaa.. Sydän on pakahtua siitä rakkauden määrästä mitä omaa turaajaani kohtaan tunnen. Voisiko joku kääntää sitä ajan ratasta vähän etiä päin, minen jaksais odottaa? 

Maailman parannuksessa olen kantanut korteni kekoon...viinin, siiderin ja seitin ohuen konjakki siivujen avulla Tongue ja mikä parasta löysin tähän touhuun ihmisen jonka kanssa ollaan niin samalla aaltopituudella, että samalla tulee kuntoon vatsa ja poskilihaksetkin.. yleishyödyllistä toimintaa ja tällä menolla kohta myös rantakunto on lähempänä kun uskottekaan... Cool
Girls just want to have fun
 meillä on varmaan tooosi kurjaa tän sielunsisareni kanssa jahka irl treffataan..miten se menikä yksi kuvaa kertoo enemmän kun tuhat sanaa ja kaksi naista puhuu enemmän kun tuhat kuvaa.. Grin

mutta nyt lisättävä puita leivinuuniin ja ripustettava pyykit kuivamaan..

maanantai 16. helmikuuta 2009

helemikuun kuuvestoista

160209  16:05

Onko pakko jos ei tahdo..
Miusta tuntuu sille etten mie jaksais mitään.. Tunnit valuu eteenpäin aamu vaihtuu iltaan…ilta yöksi ja taas samaa rataa. Jos ei tekis mitään niin ei tekis virheitä.. joten päätin olla jatkossa tekemättä mitään.  Pitäs pystyä olemaan kaukaa viisas ja läheltä helvetin hyvän näköinen että tässä elämässä pärjäis ja säästyis turpaan saamiselta?  
Jos sitten saisi itsensä kovetettua niin ettei mikään tuntuisi miltään, niin olisiko se sitten hyvä sekään? Ehkä se vielä joku päivä koittaa sekin hetki että positiivista palautetta tulisi, eikä aina paskaa..vaikka onkin lomautettuna. (tyhmyyttähän se on tuo puhelimeen vastaaminenkin)

Tulisipa kevät pian.. minon ihan täynnä tätä talvea ja luntakin.. Jostain valoa tunnelin päähän kiitos.

Maaliskuinen talviloma..hetken piristys..mieskin tulee lomalle  ja sitten heinäkuussa Kreikkaan.. aurinkoa ja lämpöä..maltan tuskin oottaa..

mutta nyt hakemaan puita leivinuuniin ja illalla saunan lämpöön.

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

helemikuun yhestoista

11.2.2009 19:43

Keskiviikko. 
Havahduin ennen puhelimen herätystä..kaivauduin peiton alla toisen ihoon kiinni ja nautin jokaisesta minuutista jonka rakkaani lähellä sain viettää.. painoin sieluni soluihin, tallensin tuntojen muistikampoihin joka sekunnin..voidakseni käyttää niitä odottaessani seuraavaa yhteistä hetkeä.. Sitten herätys ja juna-asemalle.. kiskot veivät (tai juna paremminkin) miehen Tikkurilaan ja siitä sitten He-Valle. Loma ohi.

Unohdin noudattaa kotijoukkolaisen kultaista sääntöä. ÄLÄ SUUNNITTELE LOMALLE MITÄÄN!  sillä ne suunnitelmat toteutuu ani harvoin.. 
Jotain ennakkovaroituksia tulevasta antoi jo keskiviikkoinen kattilan sammuminen  Roll Eyes ensimmäistä kertaa meni hermot moiseen härveliin.. onneks puhelin on keksitty ja mie sain hätä-apuneuvoja Kosovon suunnasta miten sen ruuvin saa tyhjättyä märästä pelletistä.. ja mitä kautta kattilan pohjalle pudonnut palopäänhattu saadaan noukittua pois.. kirosin siinä vitutuspäissäni kyllä, että seuraavaan taloon tulee sähkölämmitys niin ei tarvii kyynärpäitä myöten noessa olla kesken piirakan paiston.. mutta kattilan sain kyllä tulille jälleen, jos vielä muisti pelaisi jatkossa sen verran paremmin että lisäisi sitä pellettiä stokeriin niin a’vot.  Tongue

Torstaina armaassa kotikunnassamme paljastui koulukeskuksen keittiöstä lähtenyt noro-virusepidemia..Shocked oujee..meille se rantautui klo 1900 kun nuorempi neitonen alkoi oksentaa ja sitä riemua kestikin sitten kolmeen asti yöllä. Kolmen jälkeen torppa hiljeni vajaaksi tunniksi ja saman arabian kautta soittelun aloitti vanhempi neiti, jatkaen sitä aamupäivään perjantaina. Ihan helpolla tauti ei neitoja päästänyt, sillä vasta tänään keskiviikkona olivat siinä kunnossa että uskalti kouluun päästää. Taudin aiheuttaja oli luultavasti salaatti, sillä poika oli syönyt salaattia lukuun ottamatta täysin samaa ruokaa kun tytöt, mutta ei ainakaan vielä ole sairastunut..

Perjantain suunnitelmista toteutui puiden kaataminen ja ratsastus.. Ratsastustunti olikin aivan ihana <3 aurinkoinen pakkapäivä, kentällä puuterilunta miltei 20 cm ja alla upea pirteä hevonen.. parasta mitä voi housut jalassa puuhata.. Wink mieskin pysyi ratsunsa selässä hienosti, vaikka viime kerrasta oli ehtinyt vierähtää kymmenisen vuotta. 
Operaatio Valkyrie jäi sitten katsomatta ja Amarillossa syömättä, kun ei viitsinyt jättää sairaita ipanoita ihan keskenään.. Eli varsin rauhallinen viikonloppu kotona.. reilut parikymmentä petäjää ja muutama kuus mäni nurin tuosta takapihalta. Jospa se aurinko nyt paistas meijänki torppaa.

Sairastamiset valloitti tän loman..toivottavasti ei seuraavaa.. Kolme viikkoa tuleva lomaväli.. katoaan miten se saadaan kulumaan. ja hitto ku miusta tuntuu et on ikävä jo nyt.. Kiss

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

helemikuun ensimmäinen

010209 21:33

Sunnuntai. Helmikuu. 
Ensimmäinen lomautusviikko lusittu. Töipaikalta soittelivat ahkeraan. Alkuviikosta vastasin, mutta sitten aattelin et "eipä kuulu miule, senkun koettaavat pärjätä ihan keskenään". Miehän olin siellä turhanpanttina, voitiin lomauttaa kun ei ole töitä. Turhake. Undecided

Olotila on ihan omituinen, pitää keksimällä keksiä tekemistä.. Männä viikon siivosin, kävin läpi kaik tuvan kaapit ja laatikot. Viskelin roskiin kaiken mikä näytti vähänkä joutavalle.. perjantai meni supsikkaasti kun kannoin het aamusta kaikki matot pihalle ja annoin niile lumipesut, sitä seuras sitten pitkäle iltapäivää kestänyttä torpan puunnoomista. 

Eilen piti päästä pitkästä aikkaa hevosen selkään, mutta aamusta mittari näytti -27 ja iltapäivästähhii vielä -23, niin siirty hevostelut myöhemppään ajankohtaan. 

Toinen lomautusviikko tulossa, se onkin paljon mukavempi; oma Rakas äijäin tullee lomalle keskiviikkona  Kiss(hassua et tässä kahen viikon lomavälissäki ehti tulla näin kova ikävä!) ja sitä ennen jos ehtis vielä saunan pesemmää ja leipommaan ni sitten voiski viikon keskittyä ihan viihtyttämiseen.. Cool
tai no mie jo luin ukaasit jotta tontilta pittää saaha muutama viime kesänä merkihtemäni petäjät nurin, jotta liennöö sitten risusavottoo luvassa. 

Jotain positiivistähhii ol männä viikolla, nimittäin jatkot on kuulemma kirjotettu!! ja läyhykkii tilattu. Nyt vaa ootellaan marraskuuta..ja kaikkea mitä elämä tarjoilee ennen sitä!

perjantai 23. tammikuuta 2009

tammikuun kaheskymmeneskolomas

23.01.09 22:23

Perjantai..
Loma ohitse jälleen kerran ja Tallinnassakin tuli koulutauduttua.. ei hukkareissu ollenkaan kun pesin kolleegat testissä ja sain 300e avoimen matkalahjakortin palkinnoks Cheesy Olde Hansan keskiaikainen meininki oli vallan upea kokemus joten Tallinnaan pitää päästä uudelleen vaikkapa kesällä.

Läyhyn metsästykseen on käytetty aikaa männä viikolla runsaasti, miten se osaakin olla vaikeaa löytää auto, johon mahtuu sujuvasti ipanat takapenkille ja vielä soittopelit takakonttiin. Rt-miehen lada ja c-mersu osottautuivat molemmat niin kökkyrä peleiksi että sellasta ei todellakaan tähän taloon tule.. onse vaikeeta.. kun rahatkaan ei lisäänny vaikka kuinka niitä laskis. Joten toden näköisesti meille sitten tulee samanlainen kärri kun viime reissulta, mutta bensa ja automaatti..

Loma oli ihana <3 miten sitä voikaan rakastaa toista niin vietävän paljon, että yötkin piti nukkua (ne muutamat tunnit) toisessa kiinni. Mie sain myöhäisen joululahjankin.. silmät se sai sädehtimään kun paketista löytyi Kalevala Korun kultainen Talon sydän-hela ja korvikset :* Ihana mies..vähän liiankin hyvä päästettäväks aina takasi maailmalle.. Onneks seuraava loma on jo helmikuun alussa J

Töihin mentävä lusimaan vielä huomiseksi ja sitten on se neljän viikon palkaton loma  Undecided ei sillä ajan saa kyllä kulumaan, mutta rahaa on vähän niukanlaisesti käytössä.. pikkasen miule jo vihjattiin että voisin vaikka kaapit siivota Wink..siihen jos lisäis et, saunan ja pesuhuoneen vois pestä..sulattaa pakastin.. ja mukavin asia; maalata vähän seiniä..niin
ja kirjotella jonnin joutavaa tänne blogiin Wink