lauantai 28. toukokuuta 2011

lattianvalu lähenee..

Puuuh... ahertamista on riittänyt, mutta se palkitaan sään salliessa lattianvalulla maanantaina :)
Routaa loitolla pitämään on asennettu kolme kerrosta 50 finnfoamia ja niiden päälle riittävästi raudoitusverkkoja. Osa sähköputkista asennettiin lattiaan lähinnä säästämään tarvittavaa sähkökaapelimäärää. Normi viemärit ja vesiputket asennettu tietenkin ja reilusti vesikiertoisen lattialämmityksen vaatimaa putkea. Joten jollei sada niin torppa saa lattian maanantaina heti aamulla :)

Sitten alkaakin rungon pystytys, eittämättä ensimmäinen <3 vaihe talon rakentamisessa. Jotain näkyvää siis aikaan :D
Saatiin kuvat välipohjan kannatin palkitoista. Kahdenkerroksen kokoisen olohuoneen kannatukseen tarvitaan 51*400  kertopuupalkkeja 40 metriä ja lisäksi pari tolppaa. Näillä pitäisi yläkerran pysyä notkumattomana.

Muuten edetään vaan päivä ja vaihe kerrallaan.. materiaalihankinnat pääosin tehtynä. Ennen kesälomia pitää vielä tilata lämmityskattila sekä piiput. Päädyimme laittamaan Schiedel Rondot sekä kiukaalle että takkaleivinuunille, lämmityskattilalle on vielä piippu valitsematta.

"Puutarhassa" odotellaan omenapuiden puhkeamista kukkaan :) nuppuja on aivan valtavasti. Kirsikat ja tuomi kukkii jo, tammi kasvattalee vielä lehtiään. Vaahtera puhkesi täyteen lehteen jo viime viikonloppuna.
Huomenna olisi tarkoitus tehdä torpalle kasvimaa ja panna perunakin jo maahan... maalaiselämää parhaimmillaan ja nyt pihasaunaan :)

1 kommentti:

  1. Odotan kyllä innolla ja mielenkiinnolla teijän projektin etenemistä! :) Ja toki ootan että pääsisin näkemään torpan valmiina ;)

    VastaaPoista