lauantai 16. helmikuuta 2013

Suklaa-kookoskakku

Huh mikä viikko!
Siihen mahtui tiistainen Helsingin reissu (aamujunalla Helsinkiin, iltajunalla kotiin), äitini syntymäpäivät ja esikoisen wanhojen tanssit. Onneks ens viikolla taas rauhottuu.

Paikallisen K-Marketin kassalta bongasin RuokaPirkan. Sen kannessa komeili turkoosilla pohjalla tämä Suklaa-kookoskakku, jonka päätin äitini syntymäpäiville leipoa.

Pohja:
16 annosta
5 dl        vehnäjauhoja
4 dl        sokeria
3/4 dl     kaakaojauhetta
1 tl         soodaa
1 tl         vaniljasokeria
½ tl        suolaa
150 g     voita
250 g     maitorahkaa
½ dl       maitoa
2            kananmunaa

Voitele ja jauhota kakkuvuoka kookoshiutaleilla.
Sekoita jauhot, sokeri, kaakaojauhe, sooda, vaniljasokeri ja suola keskenään.
Sulata rasva ja anna sen hieman jäähtyä.
Sekoita jauhoseokseen rasva, rahka, maito ja munat. Sekoita taikina tasaiseksi paksuksi taikinaksi.
Kaada taikina vuokaa ja paista 175 astetta ja noin. 50 min. (itse paistoin 45min ja kypsää oli).

Täyte:
425g (1 tlk)    mangoviipaleita
2 dl                kermaa
2 prk             sitruunarahkaa
1 rkl              sokeria
1 dl                kookoshiutaleita

Leikkaa kakku kolmeen osaan.
Valuta mangot ja soseuta ne haarukalla.
Vaahdota kerma ja yhdistä se rahkan kanssa. Lisää sokeri.

Täytä kakku mangososeella, kerma-rahkalla sekä ripottele väliin kookoshiutaleet.

Kuorrutus:
2 dl      kermaa
2 prk   sitruunarahkaa
1 rkl    sokeria
½ dl    kookoshiutaleita

Vaahdota kerma ja yhdistä rahkan ja sokerin kanssa.
Kuorruta kakku ja ripottele päälle kookoshiutaleita.



Kakku sai kiitosta siitä, ettei se ollut liian makea. Koristeena lumihiutaleita sekä jäätynyt ruusu. Molemmat sokerimassasta. Kotiin saman kakun sillä muutoksella, että mangojen sijasta käytin päärynöitä sekä banaania. Sitruunarahkat vaihdoin vaniljarahkaan. Hyvää tuli. Tytär kehui että parasta kakkua piiiiiitkään aikaan.


Iltapäivällä kahviteltiin äitini syntymäpäivän johdosta ja illalla nautittiin pikkuisen lukiomme wanhojen tarjoamasta huikean upeasta talvi-teemaisesta tanssiesityksestä (tanssit alkoivat Nightwishin Taikatalven tahdissa)! Esikoisemme loisti kauniina upeassa puvusaan komean kavaljeerinsa käsivarsilla ja äiti oli pakahtua ylpeydestä!




4 kommenttia:

  1. Onnea paljon äidillesi ja ja tyttärellesi !Kaunis kakku on taas ollut teidän pöydässänne, kyllä sulla ideoita löytyy aina kakkujen tekmiseen, tarkoitan erik. tuohon koristeluun, mutta sisältö on varmasti suussa sulava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Kakku sai kiitosta, siitä ettei ollut liian makea. Säilyi jääkaapissa maukkaana monta päivää tuon rahkan ansiosta :)
      Ohjeen nappasin suoraan RuokaPirkasta, omaa ideaa oli ainoastaan nuo lumihiutaleet ja jäinen ruusu.

      Poista
  2. Olisi kiva saada itselle jotain talvisia maisema kuvia lapsuuden maisemistani, vaikka aseman tienoilta, sielläsuurimman osan nuoruuden ajoita vietin,jokin rakennus voisi olla myös, mm.siitä talosta jossa viimeksi asuin, jossa sykötkin asuivat.voisin laittaa jonkun kuvan sit blogiini, mitä mieltä olet?sähköpostiin vois laittaa, vielä jonkin aikaa on talvi kauneimmillaan, itse kun en koskaan pääse talvella sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tuolla aseman suunnalla, ei tule juurikaan liikuttua.. mutta yritän muistaa, jos joskus siitä ohi tulee kuljettua.

      Poista