tiistai 16. huhtikuuta 2013

Sataa sataa ropisee..

Sadetta ja tuulta, niitä on viime päivinä piisannut. Lumen valkeus on muuttunut kuran harmaudeksi ja jäiset tiet kelirikkoisiksi. Kevään huomaa tulleen siitäkin, että pikkulinnut katosivat lintulaudalta. Ainostaan pari käpytikkaa käy päivittäin ruokailemassa ja mustarastas satunnaisesti.

Viime tiistain lumikenkälenkki taisi jäädä tämän kauden viimeiseksi, pelloillekin on nimittäin ilmestynyt lupaavia tummia länttejä ja hanki pehmennyt hötöksi. On siis parasta pistää lumikengät kesäteloille ja siirtyä hangilta maanteille.

9.4.13  Kevät edistynyt sen verran, että katto ja kuuset lumettomia.



Ihan turhaksi ostokseksi lumikenkiä, ei tohdi sanoa, sillä Sports trackerin mukaan olen tallannut niillä 169,5km pitkin Riikolan hankia. Elämässähän pitää olla tavoitteita, joten yritetään juosta nyt tietä pitkin puolet pitempi (340km) matka, ennen uusien hankien tuloa.

Haa, muistatte varmaan kun jokunen aika sitten tomatin siemenet laiton itämään? nehän itivät hienosti ja ehdin ne isompiin ruukkuihin koulia, kunnes...



Opri päätti ryhtyä kasvissyöjäksi ja kävi napsimassa ainakin neljästä ruukusta tomaatin taimen parempiin suihin! :D Ei ole chihuahuasta pienviljelijäksi.. saas nähdä syökö se siemenperunatkin idätysvaiheessa...


Opri tarkastamassa säätilaa lasiverrannalla, kovin on märkää

Sateesta huolimatta (tai oikeastaan sen ansioista)

Oi, ihana kevät! ja ensimmäiset orvokit



Mukavaa keväistä viikon jatkoa!

t: Tanja

Mie lähen kohta myymään siemenperunoita ja illalla juoksemaan kilometrejä maantie tavoitteeseeni :)













2 kommenttia:

  1. Kiitos postauksestasi, Tanja, ikävää että Opri 'hoiti' taimesi hengiltä!

    Lämmin kiitos paketista, se tuli eilen perille kotiin kannettuna..:)))

    Arvelin kuvata pupusen, ja laittaa siitä kiitospostauksen sinulle, jos se sopii? Onko hänellä jo nimi, vai voinko minä keksiä sen?

    Leppoisaa viikon jatkoa sinulle, Tanja.<33333

    VastaaPoista
  2. Noh onneksi noita tomaatin taimia saa ostettua vähän lähempänä istutus hetkeä :D kiikutan ne sitten kiireesti kasvihuoneeseen Oprilta piiloon.

    Kiva, että paketti tuli perille.
    Toki voit tehdä postauksen ja nimetä Kanin aivan mielesi mukaan :)

    Kiitos, viikon jatkoja Tikkalaan!

    VastaaPoista