maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kantelekakkua ja omenankukkia

Minne aika on kadonnut? ja minne vuodet ovat vierineet, sillä tänään 29.4 tuli kuluneeksi 18-vuotta siitä kun minusta tuli äiti.
Äidin minusta teki pikkuinen (1605g ja 42cm) tyttäreni Heta joka halusi jo vapun viettoon, vaikka vasta juhannuskokolle olisi ollut määrä syntyä. Kahdeksassatoista vuodessa pienestä hentoisesta ihmistaimesta on kasvanut upea nuori nainen, josta on syytä olla ylpeä.

Täysi-ikäistä esikoista juhlittiin eilen pienesti perhepiirissä ja tarjolla oli tietenkin kakkua, suolaista ja makeaa.

Kakun koristeeksi rävelsin sokerimassasta konserttikanteleen, tai ainakin se edes vähän näyttää siltä :D Meillä kantele on helskynyt yli kymmenen vuotta. Esikoinen pokkasi vuosi sitten musiikkiopiston päättötodistuksen ja tänä keväänä on nuoremman neitosen vuoro. Joten oikeutetusti kakun päällä kantele sekä omenan kukat.




Hedelmäinen kantelekakku

8 munan kakkupohja
4 dl    vispikermaa
3 rkl   sokeria
2 tl     vaniljasokeria
1 tlk   persikoita mehussa
1 tlk   päärynöitä mehussa
1 tlk   mangoa sokeriliemessä
1 tlk   papaijaa sokeriliemessä

kostutukseen vähän  hedelmienmehua.
Hedelmät kannattaa soseuttaa haarukalla, etteivät mene liian mössöksi.

Koristeluun vaahdotin kermaa 6dl ja osan siitä värjäsin vaaleanvihreäksi.

Jos kakusta haluaisi vieläkin raikkaampaa ja kevyempää, kannattaa täytteen kermasta osa korvata vanilja tai sitruunarahkalla.




Kahvipöydässä oli tarjolla lisäksi mm. Kinuskikissan ohjeella tehtyä Kreikkalaista-kasvisvoileipäkakkua



Tästä tuli kyllä suosikkini ja hyvin maistui vieraillekin. Fetajuuston, tsatsikin , oliivien sekä tomaatin makuyhdistelmä on aivan taivaallinen. Suosittelen lämpimästi.



Toisena suolaisena kakkuna oli perinteisempää kinkkuvoileipäkakkua, eikä sitäkään kukaan huonoksi haukkunut, itseltäni tämä jäi kyllä maistelematta.






Tahtoisin toivoa sinulle jotakin oikein hyvää.
Enkelin siipien havinaa ja iloa onnea syvää.

Onnea Heta 18-v.






4 kommenttia:

  1. Ihanoita herkkuja! Onnea Hetalle :) Muistan, kuinka hän oli hyvin pikkuriikkinen, kun ensimmäisen kerran hänet näin!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kakkuja oot taas tehnyt :) Ja varmasti myös maukkaita sellaisia :) Onnea vielä Hetalle!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea Hetalle!

    Miten ihania kakkuja, ei ihme että teillä riittää noita juhlien aiheita..:)))
    Kaunista Vappua ja Vapun aattoa, Tanja.<33333

    VastaaPoista
  4. Enpä ole huomannut tätä postaustasi, voileipäkakku on hyvännäköinen ja täytekakku tietysti kans, onnea 18v.tyttärellesi.!

    VastaaPoista