torstai 25. heinäkuuta 2013

Kadonneen jäljillä...

Nyt on pakko käyttää hyväkseen omaa blogia ja tehdä postaus jonka toivon helpottavan yhtä sydäntäni lähellä olevaa harrastusta, nimittäin sukututkimusta.

Mummoni Orvokki nukkui pois yli 18-vuotta sitten ja vei mukanaan hautaan niin monta asiaa, joita en ehtinyt häneltä kysyä. Yksi mysteeri on hänen isänsä, josta ainoat tiedot ovat nimi, työnkuva sekä kaksi valokuvaa.

Etsin siis Juho Kinnusen, 1923 syntyneen mummoni Orvokin isän perillisiä. Juho, eli tuttavallisemmin Jussi on työskennellyt mummoni ollessa pieni rautateillä Läskelä-Ruskeala suunnalla. Juholla on mummoni lisäksi myös tytär Vieno, mutta löytäisinkö näin Vienon lapsia, lapsenlapsia tai lapsenlapsenlapsia?


Tämän kuvan takana lukee; Juho Kinnunen Korpiselkä


Tässä kuvassa Juho seisoo taaempana ja takana teksti; Juho Kinnunen Käkisalmi.
Tästä kuvasta huomaan miten paljon mummoni olikaan isänsä näköinen.

Kuka oli Juho? Missä hän syntyi? Koska kuoli? Ketkä olivat hänen vanhempansa? Montako lasta hänellä oli?  Monen monta kysymystä vastauksia vailla?

*****

Ettei nyt menisi ihan koko päivitys niin laitetaan vähän kakkua vielä...

Nuoremman neitosen nimipäivillä on yleensä syöty mansikkakakkua, mutta nytpäs mansikkasesonki hujahti ohi ja kakkuun päätyi mustikat!

Mustikka-valkosuklaakakku

¨
Peruskakkupohjan kostutin spritella. Väliin vaahdotin kermaa, jonka päälle ripottelin levyllisen rouhittua valkosuklaata sekä kokonaisia tuoreita mustikoita. Kuorrutteeksi päälle vaniljarahkaa sekä runsaasti mustikoita, reunoille pursotin kuohukermaa. Tuli muuten hyvä ja raikas kakku, eikä ainakaan liian makea! Suosittelen!

Maistuvaa kesän jatkoa.. yritän parantaa tapani ja päivittää blogiani elokuussa ahkerampaan... nyt aloitin viimein 10 päivän lomani, jonka koen ansainneeni sanokoot ilkeät ihmiset mitä muuta vaan ;)





keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Vihdoinkin Pintanaarmuja...

Terveisiä taudin kourista... lääkäri epäili että, "tytöllä se taitaa olla angiina"! No eipä se ihme sitten, että olo on ollu koko viikon kun puolikuolleella. Eilen töitten jälkeen sitten nousi kuume ja tässäpä sitä nyt sairastetaan loppu viikko leväten. Onneks tauti iski vasta nyt, eikä viikko sitten, sillä tässä taudissa ja viime viikonlopun helteessä kummityttö Kiian rippijuhlakakut eivät olisi onnistuneet sen vertaakaan. Ehkä vielä joskus kerron teille mitä kaikkea vähemmän kivaa voi sattua kakkujen teossa! Toivon myös että sankarittaren kamerasta löytyy kakuista edes joku kuva, sillä miulta ne jäi siinä kiireessä kokonaan kuvaamatta.

Ylen kesäuusinnassa oli taannoin näytetty Aamusydämellä ohjelma, jossa Johannan kanssa olimme kertomassa elämästä rauhanturvaajan puolisona. Hauska oli huomata, että nyt sen tunti nähneen useampi kuin helmikuussa. Palautetta on tullut mukavasti, kiitos niistä- kaikki ovat olleet positiivisiä. Hauskimmat kommentit ovat tulleet lähes tuntemattomilta asiakkailta "miten sie osasitkin puhua niin luontevasti murteella"? ja-a mitenkähän mie osaisin muuten ees puhua! varsinkaan luontevasti, mutta...

Yöpöydälläni on jo tovin poltellut ystäväni pikkusiskon romaani Pintanaarmuja, mutta eipäs polttele enää. Asettauduin oikein mukavaan asentoon ilta-auringon lämmittämän lasiverannan patjoille ja luin koko kirjan yhteen putkeen! No joo, astentoa piti muuttaa kerran, mutta kirjaa en käsistäni laskenut.

En ole mikään kirjojen analysoija, mutta nyt teen poikkeuksen ja kerron mielipiteeni tästä kirjasta;




Maaria Päivinen; Pintanaarmuja 2013 ntamo

Jo useampi vuosi sitten, kuulin tästä työnalla olevasta teoksesta. Mielenkiintoni heräsi oitis, kun Maaria kertoi siinä sivuttavan rauhanturvaamista. Pintanaarmujen ja sen arvosteluiden ilmestyttyä en oikein tiennyt mitä odottaa. Olen enemmänkin kevyen tekstin lukija, joten hieman pelon sekaisin tuntein aloitin lukemisen..

Maaria kuule... siun Pintanaarmut oli todella koskettava kirja!
Siihen uppoutui niin, että mieli teki mennä ja ravistella sitä Annaa "herää, sie olet kaunis nainen ja tuo mies on niin väärässä". Miten hyvin osaatkaan pukea sanoiksi toisen tuskan ja minäkuvan sen jälkeen, kun itsetunto on tuhottu täysin. Kirjasta käy niin totuuden mukaisesti ilmi, se miten toisen voi aivopestä ja saada ajattelemaan mitä sairas narsisti haluaa. Pelkäsin alkuun, että tekikö rauhanturvaus Veikoista sadistin, onneksi ei, vaan Veikko oli Veikko jo ennen Afganistania.

Olipa jännä lukea Annan kuvausta siitä, miten koki Veikon reissussa olo ajan. Tuollaiseen versioon en ole irl vielä törmännyt, vaikkakin usean kuvauksen olen vuosien saatossa lukenut ja kokenut. Erikoiselta tuntui lukea versio, jossa kyyneleet vuodatettiin ilosta. Ihan hiukan näin asiaan (rauhanturvaamiseen) perehtyneen silmiin tökkäsi se helppous, jolla Veikko vaan lähti turvaajaksi, mutta uskon ettei monikaan siihen kiinnitä mitään huomiota.

Jossain kirja-arvostelussa oli kritisoitu lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja julmuutta, vaikka sitä olikin järkyttävää lukea, en ihmettele yhtään, etteikö niin voisi tapahtua. Ei taida raiskatusta, pahoinpidellystä, alistetusta ja aivopestystä naisesta olla äidiksi, eikä varsinkaan Veikosta isäksi! Kirja oli lukemisen arvoinen, ajatuksia herättävä ja vaikka se oli julma ja raaka, niin siitä löytyi monta (surullisen) kaunista metafooraa. Ei,en pysty sille antamaan meriittiä Paras lukemani kirja- muttei se todellakaan huono ollut. Hyvä Maaria!
Odotan jo kovasti Maarian seuraavaa tuotosta ja salaa jään toivomaan jotain ihanaa kaunista ja romanttista luettavaa. ;)



vahti työssään...


mitä?


viinirypäleet kypsymässä