perjantai 21. maaliskuuta 2014

Papaija-valkosuklaamuffinssit

Aloha.. pakastin on tyhjätty marjoista viimeistä roppeellista myöten, joten oli pakko siirtyä säilyketölkki laatikolle. Sieltähän löytyi mm. kookosmaitoa sekä papaijaa. Seuraavan laatikon uumenista valkosuklaata ja kookoshiutaleita ja tadaaa.. Tanjan soveltavassa kyökissä syntyivät;




Papaija-valkosuklaamuffinssit

n.16 kpl

2 dl     sokeria
2         kananmunaa
4 dl     vehnäjauhoja
2 tl      leivinjauhetta
2 tl      vaniljasokeria
130 g  valkosuklaata rouhittuna
2 dl     kookosmaitoa
½ dl    kookoshiutaleita
100 g  voita sulatettuna
425g   papaijaa (säilykkeenä, sokeriliemessä) pieneksi kuutioituna

Vaahdota sokeri ja kananmunat. Sekoita jauhot, leivinjauhe sekä vaniljasokeri keskenään.
Lisää kuiva-aineet, kookosmaito sekä voisula vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Sekoita vain sen verran, että taikinasta tulee tasaista. Lisää lopuksi taikinaan valkosuklaa, kookoshiutaleet sekä papaija palat.
Paista 190 astetta (kiertoilma) ja n.19 min.

Jäähtyneiden muffinssien päälle pursotin kuohukermaa ja koristeeksi kookoshiutaleita sekä papaijan paloja.


Makuraati antoi näistä kommentteina;  "ihan hyviä", "kookos sais maistua enemmän", "papaijat vois olla isompia paloja", "ei liian makeita" sekä "näissä on oikee muffinssien rakenne". 
Eli ihan syötäviä tuli ja varmaan tulee tehtyä toisenkin kerran.

Viikko sitten tekasin pitkästä aikaa täytekakun. Täytteenä tässä kinuskivaahtoa sekä vadelmahilloa. Pikkusen innostuin koristeiden teossa ja lopputuloksena tämä keväinen värikimara;








Näiden kuvien ja makeiden tunnelmien merkeissä toivottelen teille Mukavaa keväistä viikonvaihdetta. Mie lähdenkin ensiviikolla piipahtaman Ypäjällä! Onkohan siellä suunnalla enemmän lunta kun Riikolassa?





3 kommenttia:

  1. KIitos ihanaisista leivonnaisista Tanja:)
    Paljon onnea päivänsankarille ♥♥

    VastaaPoista
  2. Olet mahtava leipuri, mahtavat herkut.
    Enpä usko että ypäjällä on enää lunta, me lähdetään pääsiäiseksi sinne päin, toivottavasti ei ole lunta silloin siellä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne Aili Mummo ja pike :)
    Ypäjällä ei ollut lunta, mutta tuuli oli yllättävän kylmä. Siellä kävi niin, että hevoskärpänenkin pääsi pitkästä aikaa puraisemaan ;)

    VastaaPoista