maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kesäyön marssilla Tuusulan rantatiellä



Montakohan vuotta sitä suunniteltiin Kesäyön marssille osallistumista, ennenkun viimein tänä keväänä päätettiin tarttua härkää sarvista ja ilmottautua mukaan. Kimmokkeen tähän antoi Rakentaja rakkaan huhtikuussa marssima Lauritsalan Sotilasmarssi, reilut 40km vähintään 10kg lisäpainoa repussa. Sijoitus oli hienosti 5. ajalla 7:08. Oletin oman kuntoni olevan sen verran kohtuullinen, että päätin testata tuota samaa 40km matkaa.
Äitienpäivälahjaksi sain Haixin maiharit ja niiden sisäänajo toimi marssille treenaamisena. Pisimmillään tehtiin parinkymmenen kilometrin lenkkejä pitkin pitäjän hiekkateitä. Harjoittelu oli ilmeisesti hieman liian rajua, sillä viikkoa ennen marssia oikea nilkka päätti kipeytyä ja turvota. Marssiviikolla nilkkaa lepuutettiin lukuunottamatta yhtä kevyttä kävelylenkkiä.
Nilkan hoitoon käytin myös MSM-linimenttiä ja sidoin sen napakasti työpäivien ajaksi. Itseasiassa vielä marssille mentäessä nilkka oli linimentillä hölvätty ja sidottu.... hmmm.. siis vähintään kahjoa lähteä puolikuntoisella nilkalla marssimaan.


Jos jotain päätetään, se myös toteutetaan.. Haixit jalkaan, Camelbak selkään ja eiku menoks...





kuva lainattu netistä


Startti Tuusulasta 17. Kesäyön marssille tapahtui klo 1800 Kellokosken soittokunnan Jääkärimarssin tahdissa, rauhanturvaajien joukkueen johdattamana. Sää oli aurinkoinen, mutta tuulinen ja marssitahti ihan kohtuullinen  6,5km/h, juomarepussa alkuun painoa n.4kg, mutta nestettä tankattiin tasaseen tahtiin alusta lähtien.

Kieltämättä odotukset Tuusulan rantatiestä olivat kovat, onhan sitä mainostettu paljon (yleisesti, ei pelkästään marssin yhteydessä) kulttuurinähtävyyksiä sisältävänä.

No arvatkaas mikä pisti ensimmäisenä maalaisen silmään? TODELLA ahtaat tontit ja mitättömän pienet pihat. Heräsi väkisin kysymys, että mitä järkeä on rakentaa niin tiivisti omakotitaloja? Ihan sama olisi asua kerrostalossa, kun naapuritalosta näkyy suoraan seuraavan naapurin kotiin.

Toki reitin varrella oli ihania vanhoja rakennuksia, sekä monta mielenkiintoista kohdetta, johin olisi voinut tutustua paremminkin;


Lottamuseo (kuva lainattu netistä)

Halosenniemi (kuva lainattu netistä)

Ahola (kuva lainattu netistä)

Aleksis Kiven kuolinmökki (kuva lainattu netistä)

ja tietenkin Sibeluisten Ainola (kuva lainattu netistä), josta näkyi harmittavasti vaan katto tuuhean kuusiaidan yllä.

Monenmonta mielenkiintoista paikkaa, joihin pitänee tulla paremmalla ajalla tutustumaan.

Marssi kulki hymyssä suin hyvällä fiiliksellä tunti tunnin perään ja kilometri kilometrin jälkeen. Jännitin alusta asti, että pysyisikö nilkka kipuilematta edes puoleen väliin saakka ja uskomatonta kyllä, se ei kipeytynyt koko aikana.  Nestettä meni reilusti ja energiaa otettiin kookospatukasta ja kuivatuista hedelmistä. Huoltopisteillä tarjolla oli juomien lisäksi myös suolakurkkuja ja omenoita. 33km kohdalla, kun ajallisesti oli marssittu 5 tuntia ja 28 minuuttia miule iski huono-olo. Tuntui ettei nestettä mene enää suullistakaan ja vilullakin viskasi. Viimeisellä huoltopisteellä n. 4km ennen maalia join sitten urheilujuomaa väkisin sillä seurauksella, että koko vatsalaukun sisältö tuli ulos, tuoden mukanaan kylmän hien ja armottoman horkan.

Fiksumpi olisi varmasti viheltänyt pelin poikki ja jatkanut maaliin auton kyydissä, mutta en mie.. marssimaan tänne oli tultu ja maaliin mennään vaikka kontaten!
Ei miun ihan kontata tarvinnu, sillä rakas aviomieheni tuki käsipuolesta viimeset kilometrit! Varsin romanttista, eikö? talutella hämärän rajamailla tarpovaa vaimoa Tuusulan yössä. Jälkeinpäin naurattaa jo, sillä hetkellä oli hymykin aika väkinäistä. Vasta seuraavana aamuna uskalsin tunnustaa, että pelkäsin pyörtyväni askeleella millä hyvänsä. Horkka sai hampaatkin tanssimaan polkkaa suussani.

Taas sitä tarvittiin kuuluisaa Talvisota-fiilistä, että päästiin maaliin asti. Oi sen riemun määrää, joka sydän alan valtasi kun urheilukeskukseen, maaliin saavuttiin. 40,3km ja 7:09h. 
Tajusinhan mie itekki, että kärsin aika rajusta nestehukasta (nesteet lakkas imeytymästä siinä 33km kohdalla), mutten siinä horkassa mitään apua olis älynny pyytää, kun päällimmäisenä oli ajatus vaan kuumasta suihkusta ja hotellin pehmeästä sängystä. 
Rakentaja rakas oli kuitenkin sen verran huolissaan, että kysäs kunniakirjoja jakaneelta mieheltä  "onkohan paikalla lääkintähenkilökuntaa" 
Lääkäri katsahti minuun, kosketti miun jääkylmiä vahamaisia sormia ja tarttui aika nopeaan käsipuolesta kiinni. Niin sitä talutettiin meikäläistä ensiapuun saamaan pikaisesti nesteytystä.
Olo koheni puolessa tunnissa ja niinpä väsyneet mutta onnelliset marssijat pääsivät matkalle kohti hotellia.

Jotain kivaa tuossa itsensä rääkkämisessä lienee, sillä jo tuolloin oli mielessä ajatus, että tämä täytyy tehdä uudelleen... Ensi vuonna Kesäyön marssi järjestetään Turussa, hieman on pitkä matka, mutta harkitaan ainakin.

Tuusulan kesäyön marssin järjestelyt toimivat hienosti. Reitti oli merkattu selvästi ja huoltopisteitä oli sopivasti. Ihmiset (talkoolaiset) olivat ystävällisiä ja auttoivat uupunutta marssijaa keskellä yötä. Kokonaisuutena jäi hyvä fiilis. Olo on toki vähän väsynyt vieläkin, mutta kroppa on yllättävän kivuton eikä jalkoihin tullut yhtään rakkoa tai hiertymää.

Kunniakirja ja mitali 




7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tai muuten vaan tyhmä :D mut mitään ei saavuta,jos ei yritä.

      Poista
  2. Onnea Tanja, vaikka hirvittää tuo menosi! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä se hullulle tuntuikin sillä hetkellä.

      Poista
  3. Hienosti jaksettu, vaikka olo ei häävi ollut lopussa. Mä oon muuten ollut tuolla Aholassa koulussa silloin kun olin ammattikoulussa. Meijän lukiotunnit vietettiin siellä :)

    VastaaPoista
  4. :) periksi ei passaa antaa... wau, on siinä ollu hulppea miljöö, mie olisin varmaan vaan tutkistellu rakennusta tuntien ajan.

    VastaaPoista
  5. Hienoja rakennuksia,kiven vanha mökkikin on nostalginen.Ai täällä Turussa marssitaan ens kesänä, tervetuloa vain kauniiseen kaupunkiin, jos ette ole vielä ennen käyneet, ja jos ehtii katsella paikkoja, niin tuomiokirkko sisältä on katsomisen arvoinen,ja turun linna,myös puistot, erik. kupittaan puisto,ja ruissalo,
    hienoja ruokapaikkoja paljon. Meillä autolla ajaessa on mennyt aina 7-8 tuntia mukaan lukien pysähtymiset.

    VastaaPoista