maanantai 24. helmikuuta 2014

Suru soittaa mielen mustin koskettimin

Olit niin kuin tähden lento
Ilona rakas, pieni ja hento.

Jäi jälkeesi kaipuu ja suru sanaton,
mut tiedämme nyt sun hyvä olla on.

Kauniit muistot eivät koskaan kuole, vaan elät iäti sydäntemme Ilona <3



Ilona 14.7.13-24.2.14





torstai 20. helmikuuta 2014

Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta

Vanhan tavaran huutokauppa, mikä onkaan sen taika? Aina on yhtä kutkuttavaa kävellä myyntisaliin katselemaan tavaroita ja samalla miettimään, mitä olisi mistäkin valmis maksamaan.
Harrastuksenahan se on mukava, rahaa tuppaa menemään aina jonkin verran, mutta kun huutaa järjellä eikä tunteella, niin saa niille euroille vastinettakin. Toinen hyvä puoli on se, ettei niitä huutokauppoja kovinkaan usein ole ainakaan täälläpäin Suomea.

Lauantain Karjalaisesta sitten viimein ilmoituksen bongasin ja sunnuntaina kurvasimme Hammaslahden NS-talolle. Ja voi vitsit! kylläpä harmitti tiukkabudjetti paljon, kun nuija paukkui hurjan edullisin hinnoin peililipastoa, senkkiä, sohvaa ja kommuttia. Mie olisin halunnu ne kaikki. Rakentaja rakas lohdutti vieressä, että mihinkähän nekin olis sitten mahtunut? Torppaa pitää varmaan kohta laajentaa ;)

Noh, ihan tyhjin käsin ei tarvinnut huutokaupasta poistua, vaan takakonttiin nostettiin kaksi 1800-luvun lopun tuolia 


Vaatiihan nämä uuden verhoilun ja hiukan liimaa selkänojan poikkipuuhun, mutta hinnalla ne eivät olleet pilattuja, ja mikä parasta ne sopii aika kivasti tuon yhden huutokauppaostoksen, eli vanhan seinäkellon kavereiksi. Seinäkellon, jota alkuun sitkeästi kuuntelimme, mutta viimein se oli sammutettava, sillä raksutus tuntui syöpyvän yöllä unenkin läpi alitajuntaan.


Kellon viereen kun löytäisin vielä kuvan tästä pihapiiristä ennen muinoin, niin olisin aika tyytyväinen. Harmi ettei seinä ole yhtään pidempi, sillä noiden tuolien kaveriksihan sopisi oikein hyvin tämmöinen harakkapöytä, eikö?


Sisäinen sulovilen heräsi siinä vaiheessa kun pitsityylillä tehtyä messingin väristä hedelmäkoria ei kukaan halunnut kahden euron hintaan... No miule se kelpas.


Rumahan se on tuommosenaan ja ihan väärän värinen meijän kotiin, niinpä mie etin kilikoli-maalipurkin ja


Tässäpä tulos, kyllä siinä jotain kivaa säilyttää.. varmaan... ehkä... mutta ajatelkaa nyt vain kaks euroa ;)

Millä ihmeen käyttötarkoituksella perustelisin sitten viimeisen huutoni, ehkä sillä että silloin vaan tuntui että nää oli saatava, nimittäin kahvikannu, sokerikko ja kermanekka


Eihän näillä mitään käyttöä ole, mut ovatpahan kauniita katsella ja kun halavala sai...

Seuraavaa huutokauppaa odotellessa, voi vaikka telkkarista katsella Varastojen metsästäjiä tai Suomen Huutokauppakeisaria ja harmitella, kun sinne Hirvaskankaalle on niin pitkä matka!

Romujen haalija Riikolasta käy kiillottamaan aarteitaan ja  toivottaa oikein mukavaa loppuviikkoa!


sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Penkinpainajaiset ja Wanhojen tanssit

Huh! Mikä viikko, ohjelmassa oli esikoisen penkkarit ja nuoremman neidin vanhojen tanssit. Ihan äitiäkin puhalluttaa, vaikkei miun tarvinnut toimia kun taustajoukoissa.

Esikoinen päätti jo syksyllä pukeutua Nuuskamuikkuseksi.



Valmiita Nuuskamuikkusen vermeitä, ei oikein mistään löytynyt, niinpä päätin ommella sellaiset ihan itse. Takki toteutettin fleece-kankaasta ja hattu nurin käännetystä enstexistä. Kaavan virkaa takissa toimitti neulepaita, hattua jouduin hieman suunnittelemaan paperin avulla. Kaulahuiviinkin löysin väreihin mätsäävää lankaa. Sitten vaan ukin metsästysreppu selkään ja huuliharppu taskuun, niin Nuuskamuikkunen oli valmis juhlimaan iisavotan päättymistä.


Tässäpä paikallisen lukiomme Abit 2013. Kuva on kopioitu Tietäväisen koulun nettisivulta, Siinä se Nuuskamuikkunen poseraa kavereittensa kanssa. 

Perjantaina olikin sitten vuorossa erilaista juhlahumua nuoremman neitosen Wanhojen tanssien parissa. Puku tähän juhlaan löytyi jo alku syksystä Juhlapuku Bellan nettikaupan mittatilausmallistosta. Tämä puku oli  muuten neljäs ko. liikkeestä tilattu puku ja voin lämpimästi suositella heitä. Asiakaspalvelu pelaa.

Herätys juhla-aamuna oli 04:45. Ensimmäiset 1,5 tuntia meni kampaajan penkissä. Neitosen pitkistä ja paksuista hiuksista kampaaja Sini loihti suunnitelman mukaisen nutturan, joka koristeltiin säihkyvin pinnein ja koristein. Meikkiin hurautettiin sitten heti perään ja Anu taituroi prinsessalle päivään sopivan näyttävän juhlameikin. Vielä tanssiaispuku päälle ja ta-daaa.. Huikean kaunis tyttäremme oli valmis viettämään ikimuistoista päiväänsä.






Teemana tänä vuonna oli New York, joten odotetusti salista löytyi vapauden patsas varjoineen.


Ohjelmaan kuului tietenkin perinteinen cicapo...


..mutta välillä tansseissa voi vähän irrotella!

Tämmöisen juhlahumun keskeltä toivotan teille oikein mukavaa alkavaa viikkoa!