lauantai 27. syyskuuta 2014

Kaneliset omena-valkosuklaamuffinssit

Syksy on sen verran pitkällä, että omenapuiden sato alkaa vedellä viimeisiään. Vaikka toukokuussa rankkasade ja myrsky veikin suurimman osan omenapuiden kukista, tuottivat puut ihan mukavasti syöntiomenoita omaan käyttöön. Näistä punaposkista ollaankin sitten tehty erilaisia herkkuja.

Jostain syystä kaikki aijemmat versiot omena-muffinsseista ovat jääneet hieman pliisuiksi, omenaisen makunsa suhteen, mutta nyt! Nyt uskallan todeta, että tänään leipomani muffinssit alkavat olla jo miun suun mukaisia. Kokeilkaapas ja kertokaa mitä tykkäätte!




Kaneliset omena-valkosuklaamuffinssit

14 kpl

2 dl     sokeria
2         kananmunaa
4 dl     vehnäjauhoja
2 tl      leivinjauhetta
2 tl      vaniljasokeria
100 g  valkosuklaata rouhittuna
2 dl     omenamehua
100 g  voita sulatettuna

3 keskikoista omenaa
1 rkl kanelia
1 tl   kardemummaa
2 rkl sokeria

Raasta omenat karkeaksi raasteeksi ja mausta kanelilla, kardemummalla ja sokerilla.
Rouhi valkosuklaa veitsellä.
Vaahdota sokeri ja munat.
Lisää vuorotellen kuiva-aineita, voisulaa sekä omenamehua.
Sekota lopuksi taikinaan omenaraaste sekä valkosuklaarouhe ja kääntele varovasti tasaiseksi massaksi.

Jaa taikina vuokiin ja paista kiertoilmalla 190 asteisessa uunissa noin 19min.






Näiden päälle vois tietenkin pursotella kermaa tai tarjota pehmeän vaniljajäätelön kera, mutta hyvää on pelkästäänkin.





Näiden syksyisten kuvien myötä toivottelen teille oikein mukavaa ja aurinkoista syyskuun viimeistä viikonvaihdetta.








torstai 11. syyskuuta 2014

Syyskuun yhdentenätoista

Sitä koivua kuuleminen jonka juurella asunto


Kylläpäs on vaikeaa saada naputeltua tänne päivitys taas pitkästä aikaa. Kolean alku kesän jälkeen saatiin nauttia upeasta helteisestä, jopa välimerellisestä kesästä. Kesästä joka on jo taputeltu syksyksi, lämpimäksi sellaiseksi. Aurinko on paistanut ihan urakalla, mutta sekään ei ole auttanut siihen, että viimeisen puolen vuoden ajan suru on asunut sisälläni päivittäin. 


Miun ihana perinnepelargonia innostui kukkimaan urakalla, loppukesästä siinä oli 22 kukintoa!


Ihana Opri nauttii kesän lämmöstä patiolla.


Kesä on ollut täynnä iloisia juhlia, tapahtumia ja ihania iltoja, mutta silti mieleni piirsi jokaiseen elämänkuvaan mustat kehykset. Miten voikaan pienen koiran menetys ottaa näin koville. Ei ainoatakaan aamua, ei päivää, ei iltaa, ei yötä, ettenkö olisi tuota rakasta pentua kaivannut. Eihän ikävöiminen pientä hännänheiluttajaa takasi tuo, mutta minkäs sitä surulleen mahtaa.




Koiratreffeillä oli monta ystävää jakamassa eväitä ;)

Kakkua koiratreffeille



Perinteisiin kasvattajan järjestämiin kesätreffeihin osallistuminen jännitti etukäteen. Miltä tuntuisi nähdä iloisia, elinvoimaisia koiranpentuja ja kuinka Opri niihin suhtautuisi. Turhaan jännitin, hyvin meni. Kyllä suru elää vielä sisälläni, mutta se muuttaa muotoaan, antaen viimein auringon lämmittää mieltä. Hei, mie taijan selvitä tästä. Onhan miula vielä meille niin rakas Opri, aivan mahtavat lapset, oma rakentajarakas, vanhemmat, ystävät, koti.. ja niin uusimmat harrastukseni; ratsastus (tämä on kyllä ns. uusvanha) sekä kesäteatteri/impro. Ehkä miula nyt on jo voimaa puhaltaa uutta tuulta tähän blogiinkin, ehkä elämä voittaa?



Vapaapäivän viettoa hyvässä seurassa.
Koleudesta huolimatta alkukesästä kasvit kukoistivat rikkaruohoja paremmin. Loppukesästä oli vähän toisinpäin, ei tuo aika riittänyt kitkemiseen sun muuhun. Sadosta päästiin kuitenkin nauttimaan.
Pitkästä aikaa kävin kesäteatterissa. Teuvo sai kipinän syttymään, joten ilmottauduin Kansalaisopiston teatteriryhmään!
Aamukahvit patiolla oli kesäaamujen parasta antia. Lehmien tarkkailu menossa.

Eestinpolle Ripa, joka sulatti miun sydämen <3

Aurinkoisia syyskuun päiviä teille!
Lupaan palata postaamaan vielä tämän kuun aikana :)