tiistai 13. tammikuuta 2015

..paha Nuutti pois viepi.

Nyt se on virallisesti ohi. Pakattu laatikkoihin odottamaan marraskuuta, ikuistettu valokuviin elääkseen muistoissa vielä kauan. Joulu oli rento, rauhallinen ja leppoisa.
Rakentajarakas yritti lämmittää miule jouluks, vielä vaiheessa olevan pihasaunan. Olipas kuulkaas ikimuistoinen joulusauna! :D Höyryn keskellä hihittelimme kuin pienet lapset, pää lämpes kyllä, mutta muu kroppa paleli ja aina kun heitti löylyä, niin selän takaa kävi oikein viima! Ehkä parempi onni tulevana jouluna, kun pihasaunakin on valmis.
Onneksi sisäsaunassa riitti löylyä ja kuivattu vasta toi tuoksullaan muistot kesästä.



Vuosi vaihtui samoissa rauhallisissa merkeissä kun vietettiin joulukin. Kuoharikin jäi poksauttamatta, kun uni ihan väkisin yllätti ennen puolta yötä. Kuoharin vuoro tuli kyllä sitten seuraavana päivänä sillä,

1.1.1965 Tohmajärven kirkossa Tauno Hopia vihki avioliittoon miun vanhemmat ja hääjuhlaa vietettiin isäni kotipaikalla. 1.1.2015 50-vuotta myöhemmin tarjosin mie vanhemmilleni hääpäiväaterian. 
Äitini morsiuskimpussa oli tuona pakkaspäivänä muutama neilikka vihreiden oksien keskellä. Hääjuhlassa vieraille tarjottiin isoukkini lahjaksi tuomaa Kirsberry-kirsikkaviiniä, perinteistä uunipaistia piirakoineen ja lienee tarjolla ollut kakkuakin. 

Samaista kirsikkaviiniä myydään edelleenkin, joten sitä tarjosin tietenkin jälkiruuaksi vadelma-valkosuklaakakun kyytipoikana. 

Eivätpä osanneet vanhempani arvata naimisiin mennessään, missä olisivat viidenkymmenen vuoden päästä. Mukava oli yllätys järjestää ja näinä päivinä aika ainutlaatuinen tilaisuus. Äiti sai vielä kotiin viemisiksi kukkakimpun.




Tammikuu on pian jo puolessa. Miusta tuntuu, et oon vaipunu talvihorrokseen, kaikki tuntuu niin tahmealle ja jäykälle, kun ajasi huonosti lämpiävää autoa kovalla pakkasella..
Ehkä viikonloppuna on pistäydyttävä Matkamessuilla, haaveilemassa auringosta.

Mukavaa tammikuun jatkoa teille kaikille!







14 kommenttia:

  1. Tauno Hopia on ollut minullekkin tuttu, hän piti rippikoulua 2 viikkoa meille nuorille, hän oli jo silloin, no ei ihan iäkäs vielä, mutta ikää kuitenkin, ja oli niin sanottu körtti, mutta toisen 2 viikkoa rippikoulua piti nuori pappi Pentti Holi, joka veti paljon nuoria nuorten iltoihin ja lapsia kotiinsa, hän kun oli itsekkin nuori, perheellinen tosin jo. Kauniita kuvia kodistanne laitoit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pike :) Mie en ole Hopiasta muista mitään. Miut kastoi, saarnasi konfirmaatiossa, vihki ja vielä kerkesi esikoisenkin kastaa, Kapanen nimittäin :D

      Poista
  2. Ihanan aterian valmistit vanhemmillesi, 50 yhteistä vuotta on hieno saavutus jota kannattaa juhlia! Hopia on pitänyt rippikoulua myös äidilleni, joka on syntynyt Tohmajärvellä Jouhkolassa. Löysin sattumalta blogiisi viime kesänä ja huomattiin tutut paikat, vanha kuivaamo ja aitta tien varressa. Tästä syystä tiesimme käydä ihailemassa seimeä.. Toivottavasti pääset matkamessuille, olisipa ihanaa päästä lämpöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heidi ja Kiitos kommentistasi. Pienet on piirit Suomessa ja täällä Riikola-Jouhkola seudulla vieläkin pienemmät, se on tullut maailmallakin käydessä huomattua. :D
      Pääsin kun pääsinkin matkamessuille, mutta lämpöön lähtöä joudumme vielä hetken odottamaan.

      Poista
  3. Voi kuinka ihana idea järjestää omille vanhemmilleen juhla-ateria! Kauniita, tunnelmallisia kuvia jälleen.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut vanhemmilesi, Tanja, ja kiitokset sinulle juhlajärjestelyistä!♥
    Paljon onnea kuluvalle vuodelle! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Aili Mummo, Onnea, sitä tarvitaan aina!

      Poista
  5. Onnittelut ♥♥
    Hienosti tehty järjestää juhlat. Hieno muitokollaasi joulusta ja juhlasta,
    Päivää ennen oli meillä 50v. hääpäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle sylvi. 50-vuotta on hurjan pitkä aika!

      Poista
  6. Mitä muuten kuuluu Tohmajärvelle ? noin yleisesti mitä vois mainita,.Kesällä täytyy tulla taas kiertää samat reitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättähän se pukkaa Tohmajärvellekin, toivottavasti kesä tuo monta iloista ja ihmisiä liikuttavaa tapahtumaan tullessaan.
      Mie suunnittelen olevani niin reipas, että tulisiin kesäkuussa Turkuun. Se Kesäyönmarssi houkuttaa edelleen..

      Poista
  7. Voi miten tunnelmallisia kuvia <3 Ja ihana blogi! Jos kiinnostaa niin käy katsomassa myös oma blogini osoitteessa www.amandanunelmia.blogspot.fi
    Kommentit on tervetulleita ja seuraamaankin saa alkaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Amanda, lupaan tulla kurkkaamaan blogiasi heti, kun ehdin koneelle "ihmisaikaan" :)

      Poista